Lähtötilanne

Totuuden hetki koitti kun kävin puntarilla. Ei ollut kovin mieltä ylentävä kokemus.. 😀

Pituus 163cm, paino 79kg. Painoindeksi siis lähes 30 pinnaa. Jotenkin niitä kiloja on vaan pikkuhiljaa ja salakavalasti kertynyt. Painoindeksistä muuten sen verran että eihän se mitään absoluuttista totuutta todellakaan kerro, mutta jos pyöritään ”merkittävän ylipainon” rajalla (indeksiluku 30) niin kyllähän siinä hälytyskellojen pitäisi jo soida.

Vein polkupyörän huoltoon maanantaina. Sanoivat ilmoittavansa loppuviikosta, kun on salaattiavalmiina noudettavaksi, pääsee siis vappuna pyöräilemään! Tarkoitus olisi aloitella noin kymmenen kilometrin lenkeillä kolmena kertana viikossa ja pikkuhiljaa kasvattaa matkaa aina kahteenkymppiin asti. Sykemittaria ei vielä löydy, mutta kai sellaisen voisi hommata. Menee siis heti alussa jo välineurheiluksi, hih.

Ruokavalio on kaikkea muuta kuin terveellinen. Ehkä suurin paheeni ovat pienet makeat välipalat joita napsin pitkin päivää. Leivokset, limut ja suklaa täytyy kyllä jättää pois, että jotain tuloksia rupeaa näkymään. Täytyy varmaan ottaa taas karkkipäivä ohjelmaan, niinkuin lapsena. Tästä lähtien makeisia siis ainoastaan yhtenä päivänä viikossa. No okei, en kuitenkaan tästä pysty pitämään kiinni niin sanotaan, että karkkia ainoastaan viikonloppuisin. Tavoitteena myös keventää lounasta ja vaihtaa se mahdollisesti kokonaan salaattiin. Syödään kerran päivässä sitten reilu ja täyttävä annos eikä napsita niitä välipaloja pitkin päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + 3 =